Täti punainen kurvasi eilen illalla varovaisesti kyläilemään ja tänään aamupäivällä totesin hänen varmasti  tulleen meikäläistä ilahduttamaan. Tosin en ilahdu hänen käynnistään vaan olisin suonut hänen ymmärtäneen pysyä poissa vuoden verran.

Nukkumaan mentyämme vuodatin muutaman kyyneleen mieheltä salaa. Jos rakkaani olisi ne huomannut ja olisi ottanut syliinsä niin en tiedä olisinko pystynyt saamaan itseäni kokoon edes täksi aamuksi. Tällä kertaa uni oli armollinen ja nukahdin ennen suurempaa niagaran putouksen alkua. Aamulla olo on jotensakin normaali, mitä nyt vatsa on tutusti kipeänä.

En tiedä onko tähän viiden vuoden aikana jo niin tottunut ja turtunut vai miten pääsin näin helpolla asiasta yli. Saapa nähdä miten käy illalla kun asia täytyy kertoa rakkaallekin, sikäli kun hän ei ole asiaa itse huomannut.